Yhteistyökumppanina Kojan rakennusprojektissa

Zennerin Koja-yhtiöille suunnittelema uusi testauslaboratorio on jo täydessä käytössä. Se on paitsi osoittautunut monipuoliseksi ja toimivaksi, myös saanut tunnustusta vieralijoilta ympäri maailmaa.

Koja-yhtiöt on rakennusten ja laivojen ilmankäsittelyratkaisuja sekä teollisuuden puhaltimia valmistava 83-vuotias perheyritys, joka panostaa kansainvälistymisen lisäksi vahvasti kotimaiseen tuotantoon. Osana yrityksen mittavaa investointiohjelmaa Tampereelle on rakennettu ainutlaatuinen tuotekehitys- ja testauskeskus, jonka laboratoriotiloihin Insinööritoimisto Zenner toteutti LVI- ja akustiikkasuunnittelun sekä mittausjärjestelmien suunnittelun.

Zennerillä on pitkä kokemus vaativista LVI-suunnittelutöistä ja vankka erityisosaaminen akustiikkasuunnittelussa ja -mittauksissa. ”Olemme tehneet Zennerin kanssa yhteistyötä akustiikan piirissä jo monta vuotta, minkä lisäksi olemme teettäneet laboratoriomittauksia etenkin laivojen ilmanvaihtolaitteille. Zennerin kanssa toimiminen on hyvin helppoa, ja olemme aina saaneet mitä haluamme. Näin ollen oli luontevaa jatkaa heidän kanssaan myös tässä projektissa,” kertoo Kojan tuotekehitys- ja testauskeskuksen johtaja Taru Lähteenmäki.

Tuotekehitys- ja testauskeskuksen rakennuspäätös tehtiin loppuvuonna 2016. Varsinainen rakennustyö alkoi vuoden 2017 alussa, ja avajaiset pidettiin tammikuussa 2018. Kaikki mittausjärjestelyt esikäsittely-yksiköineen ovat täysin uusia ja korvaavat Kojan vanhan tuotekehityslaboratorion.

Testausta kaikissa sääoloissa

Johannes Usano ja Turo Välikangas ottamassa käyttöön äänimittauslaitteita

Tuotekehityslaboratorioon on rakennettu Kojan tuotteille tuotestandardien mukaiset testausjärjestelmät. Tärkeä kannustin rakennusprojektiin oli myös tarve saada testattua laitteita niiden oikeissa käyttöolosuhteissa. Nyt keskuksessa onkin Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen testilaboratorio, jossa pystytään testaamaan jopa isoja ilmanvaihtokoneita todellisissa ilmasto-olosuhteissa, niin pakkasessa kuin trooppisissakin olosuhteissa, läpi vuoden. Tämä mahdollistaa ensiluokkaisten ratkaisujen tuottamisen vaativissa tuotekehitysprojekteissa.

Tarpeiden alkumäärittely avainasemassa

Hankkeen suurimpana haasteena oli muuntaa erittäin haastavat tarpeet ja määrittelyt konkreettisiksi mittausstandardien mukaisiksi suunnitelmiksi ja hankinnoiksi. Koska rakennushanke sisälsi myös hallin remontoinnin, kulkivat rakennuksen remontointi ja uusien mittausjärjestelyjen rakentaminen aikataulusyistä osittain myös lomittain. Lisähaasteen projektiin toi myös se, että laboratoriota ei voida rakentaa millään tukkuritavaralla, vaan tarvitaan esimerkiksi vahvempia kanavaosia ja erikoisäänenvaimentimia, joista osa tehtiinkin Kojan omalla tuotantolaitoksella. Kaikesta huolimatta suunnitelmista pidettiin hyvin kiinni eikä mitään jätetty toteuttamatta.

Zennerin osaaminen ja ammattitaito projektin kuluessa tekivät vaikutuksen, ja Taru Lähteenmäellä on tästä yksi esimerkki. ”Laboratoriossamme on valvomossa esillä Zennerin suunnitelmat ja putkikaaviot, ja meille on tullut niistä vierailijoilta kommentteja. Eräskin vanhempi LVI-suunnittelija sanoi putkipuolen kytkentäkaaviota katsoessaan: – Tässä on esimerkki siitä, miten suunnitelmat pitää tehdä.”

Taru Lähteenmäki haluaakin lopuksi kiittää Zenneriä hyvin sujuneesta yhteistyöstä. ”Haluan erityisesti kiittää Zenner Oy:llä projektista vastannutta Johannes Usanoa, joka sai muunnettua tarpeemme laadukkaiksi suunnitelmiksi yhteistyön aikana ja oli hyvänä tukena koko rakennushankkeen ajan. Ja haluan myös antaa neuvon, että mittavien projektien kyseessä ollessa kannattaa hyödyntää Zennerin laajaa osaamista sen eri vaiheissa.”

Lue lisää
Koja-yhtiöt
Artikkeli Talotekniikka-lehdessä
Zennerin suunnittelupalvelut

SUUNNITTELUPALVELUT

LVI-suunnittelu

Akustiikkasuunnittelu

Putkipostisuunnitelu

MITTAUSPALVELUT

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT

HALUATKO LISÄTIETOJA?

Etkö löytänyt etsimääsi tai haluatko lisätietoja palveluistamme?

Scroll to Top